Kirja on loppuunmyyty.
Vuonna 1975 perustettu Iron Maiden on yksi ensimmäisistä brittiläisistä metalliyhtyeistä. Pitkään uraan mahtuu yli 85 miljoonaa myytyä levyä, lukemattomia palkintoja ja yli 2000 täysille katsomoille soitettua konserttia ympäri maailman. Suomessakin yhtyeen levymyynti on ylittänyt jo 750 000 albumin rajan.
Voidaan siis syystä sanoa, että Iron Maiden on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä heavy metal -bändeistä.
Neil Daniels on koonnut bändin koko uran komeasti kuvitetuksi historiikiksi. Kirja sisältää myös tunnettujen rock-journalistien tarinoita bändistä ja asiantuntijoiden levyarvosteluja sekä tietysti myös Iron Maidenin täydellisen diskografian. Hienojen konserttikuvien lisäksi mukana on harvinaisia otoksia keikka-areenoiden takahuoneista ja studiosessioista. Kuvamateriaali sisältää myös ohjelmalehtisiä, julisteita, backstage-passeja, T-paitoja ja muita rock-arkistojen aarteita.
Ilmestymisaika: | 10/2012 |
Sivumäärä: | 221 s. |
Kirjastoluokka: | 78.993 |
Muuta: suomennos Katri Tenhola, kansi Derek Riggs
Ozzyn elämänfilosofiaa ja värikkäitä vaiheita
Kaikkien aikojen parhaan jääkiekkoilijan elämä kaukalossa ja sen ulkopuolella
Läpikuvitettu henkilökuva, joka havainnollistaa Lionel Messin pelillisen nerokkuuden mm. lukuisin graafisin esityksin.
Louis van Gaal otti 2014 vastaan haastavan tehtävän Manchester Unitedin managerina. Millainen mies on tämä jalkapallovisionääri?
3.7.2021 tulee kuluneeksi 50 vuotta Jim Morrisonin kuolemasta. Jerry Hopkins arvioi kirjassaan uudelleen Jimin elämänkaaren ja merkityksen pop-kulttuurille.