Haaveiden haaksirikko Elli Forssell-Rozentālen elämäSaara Vaherjoki-Honkala

Kiehtova elämäkerta lahjakkaasta suomalaisesta laulajattaresta Elli Forssell-Rozentālesta (1873–1943). Lupaavasti alkanut ura päättyi nopeasti dramaattisen avioliiton myötä. Kirja kuvaa aikakauden taiteilijaelämän koko kirjoa iloineen ja suruineen.

Teos kertoo mukaansa tempaavasti Ellin tiestä Helsingin musiikkiopistosta Italian ja Ranskan musiikkiopintojen kautta konsertoivaksi taiteilijaksi. Baltian konserttikiertueella Elli Forssell valloittaa eloisuudellaan arvostetun latvialaisen taidemaalarin. Ensi kohtaamisella on seurauksensa: Elli päätyy Riikaan Latvian kansallistaiteilijaksi kutsutun Janis Rozentālsin puolisoksi.
Elli Forssell-Rozentāle oli aikansa naistaiteilija, jonka oma ura hiipui kuuluisan miehen taiteen jalkoihin. Laulajattaresta tuli muusa, puoliso ja äiti, mutta myös vahva Suomen ja Latvian kulttuurisuhteiden kehittäjä ja ylläpitäjä. Avioliitossa oli runsaasti dramaattisia käänteitä, muun muassa kolmoisdraama pariskunnan ja Aino Kallaksen välillä.
Ellin kirjeissä 1900-luvun alun kulttuurielämä avautuu ainutlaatuisesti. Sukuun ja ystäväpiiriin kuului suuri määrä aikansa kulttuuripersoonia kuten Ellin serkku Maila Talvio, Helmi Krohn, Erkki Melartin, E. N. Setälä, Emmy ja Aino Achté. Ellin taidesalongissa vierailivat mm. Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Eliel Saarinen ja Emil Wikström.

Teoksessa on ainutlaatuinen ja paljolti aiemmin julkaisematon runsas kuvitus Ellin sukulaisen yksityisarkistosta.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 9/2023, viikolla 36
Sivumäärä: n. 300 s.
Koko: 151 x 225 mm
Sidosasu: Sidottu, läpikuvitettu
Kirjastoluokka: 99.1
Kovakantisen ISBN: 9789523757660
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789523757677
Äänikirjan ISBN: 9789523757684

Muuta: Kansi Jatta Hirvisaari/Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Lisää elämänkertoja ja muistelmia

Iiro Viinanen - HenkilökuvaRisto Uimonen

Värikäs kappale Suomen poliittista lähihistoriaa

LEGOJens Andersen

Maailman rakastetuimman lelubrändin ja sen omistajasuvun tarina. Kirjan runsas, aiemmin julkaisematon kuvitus on peräisin suvun yksityisarkistosta.

Pako helvetistäMasaji Ishikawa

Shokeeraava kertomus Pohjois-Koreasta, tositarina elämästä, josta oli päästävä pakoon – tai kuoltava.

Stevie Van Zandt – Soulfire!Stevie Van Zandt

Ikoninen kitaristi Stevie Van Zandt kertoo ensi kertaa oman tarinansa. Luvassa on vauhdikas matka monilahjakkaan taiteilijan värikkäisiin elämänvaiheisiin.