Linnoituskaupunki Helsinki ja Viapori 1721-1808Seppo Aalto , Juha-Matti Granqvist ja Sofia Gustafsson

Kirja kertoo Helsingin tarinan pikkukaupungista Ruotsin puolustuksen tärkeäksi osaksi. Kertomus alkaa raunioituneesta Helsingistä 1721 ja päättyy lopulliseen venäläisvalloitukseen 1808.
Suuren Pohjan sodan ja isonvihan jälkeen Helsinki on poltettu ja venäläisten vallassa. Taloudellisen kitumisen katkaisee odottamaton onnenpotku: Ruotsi aloittaa historiansa suurimman linnoitushankkeen, varautumisen idän kasvavaan uhkaan. Rakennetaan Viapori, Suomenlinna, joka on myös eurooppalaisittain aikansa mittavin rakennushanke. Samalla Helsingistä kasvaa yksi merkittävimmistä sota- ja merenkulkukaupungeista Ruotsin valtakunnassa 1700-luvulla.
Teos käsittelee Helsinkiä osana suurvaltapolitiikkaa, Euroopan sotia, kansainvälistä kauppaa ja kulttuurivirtauksia. Linnoituskaupunki jatkaa aiemmin julkaistuja Helsingin historioita Sotakaupunki: Helsingin Vanhankaupungin historia 1550–1639 (2012) ja Kruununkaupunki: Vironniemen Helsinki 1640–1721 (2015).

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 9/2020
Sivumäärä: n. 500 s.
Koko: 210 x 260 mm
Sidosasu: Sidottu kluuttikansiin, suojapaperit, runsas nelivärikuvitus
Kirjastoluokka: 92.8
Kovakantisen ISBN: 9789523750821

Muuta: Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Muita historiakirjoja

Oodi sivistykselleSamu Nyström

Helsingin työväenopiston satavuotishistoriikki

KotiryssätHeikki Saari

Mitä ja keitä olivat kotiryssät? Ohjailivatko he suomen sisäpolitiikkaa? Syyllistyivätkö kotiryssän hyysääjät maanpetokseen tai vakoiluun? Heikki Saaren teos valottaa näitä ja monia muita kauan vaiettuun ilmiöön liittyviä kysymyksiä.

Karl Dönitz ja Kolmannen valtakunnan viimeiset päivätBarry Turner

Teos on paitsi valaiseva henkilökuva natsi-Saksan viimeisestä johtajasta, myös elävä sisäpiirin kuvaus toisen maailmansodan vähän tunnetuista loppuselvittelyistä.

Suomalaisten heimosotaretket 1918-1922Atso Haapanen

Laajaan arkistomateriaaliin perustuva teos sotaretkistä, joiden tarkoitus oli suomensukuisten heimojen asuinalueiden irrottaminen Neuvosto-Venäjästä.

Hitler, Stalin ja SuomiJukka Seppinen

Neuvostopropagandasta ja suomettumisesta puhdistettu tutkimus Suomen lähihistoriasta