Uskollisuuden velvoite Trumpin erottaman FBI:n johtajan muistelmatJames Comey

Kun Yhdysvaltain vastavalittu presidentti Donald Trump vaati FBI:n johtajalta James Comeyltä täydellistä lojaaliutta, ei tämä voinut sitä luvata.
”Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jonka aikana en liikkunut, puhunut tai muuttanut ilmettäni. En voisi suostua vaatimukseen, en koskaan. Katselimme toisiamme silmästä silmään ikuisuudelta tuntuvan ajan. Muistan ajatelleeni, että presidentillä ei ollut hajuakaan FBI:n roolista amerikkalaisessa järjestelmässä. Ei hajuakaan.”
Trump irtisanoi Comeyn toukokuussa 2017.

Kohua aiheuttaneissa muistelmissaan James Comey paljastaa Yhdysvaltain poliittisen lähihistorian kiperimmät käänteet ja kertoo suorin sanoin, millaisen johtajan maa on Donald Trumpista saanut.
Liittovaltion poliisin entinen johtaja vertaa Trumpia mafiapomoihin ja sanoo tämän olevan moraalisesti sopimaton presidentiksi.
Pitkän uran lakimiehenä, syyttäjänä ja korkeiden virkojen haltijana tehnyt Comey toimi Barack Obaman nimittämänä FBI:n johtajana vuodesta 2013 vuoteen 2017.
Suoralinjaisen ja suorapuheisen miehen uran varrelle on mahtunut useita korkean profiilin tehtäviä. Hän on mm. toiminut syyttäjänä mafiaa vastaan, ollut muuttamassa George W. Bushin hallinnon kidutus- ja valvontakäytäntöjä ja johtanut niin Hillary Clintonin sähköpostien kuin Trumpin vaalikampanjan Venäjä-kytköksien tutkintaa.
Kahden vuosikymmenen kokemuksella Comey kuljettaa lukijaa vallan käytävillä ja kulissien takana osoittaakseen, mitä on hyvä johtajuus ja mitä se vallanpitäjiltä edellyttää.
Kirjallaan James Comey haastaa Trumpin arvovallan ja tuomitsee nöyryyttävän käyttäytymisen kesken kiivainta Venäjä-tutkintaa.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 9/2018, viikolla 39
Sivumäärä: 336 s.
Koko: 148 x 210 mm
Sidosasu: sidottu
Kirjastoluokka: 99.1
ISBN: 9789523127791

Muuta: Suomennos Sirpa Saari, Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Lisää elämänkertoja ja muistelmia

Olin Isisin vanki Farida Khalaf ja Andrea C. Hoffmann

Faridan tarina on ensimmäinen todistajankertomus Isisistä sen sisältä käsin.

Meryl StreepErin Carlson

Lokakuussa 2019 Yhdysvalloissa ilmestynyt kattava elämäkerta aikamme arvostetuimmasta näyttelijättärestä.Erin Carlsonin teos paljastaa, millainen on nainen kymmenien ikonisten naisroolien takana.

Haavoittunut sydämeniDaniel Bergman

Kaunistelematon omaelämäkerta kaikesta siitä, mikä voi murtaa sydämen

Ozzy Osbourne omin sanoinDave Thompson

Ozzyn elämänfilosofiaa ja värikkäitä vaiheita

Joel Hallikainen Tomi Lindblom

Pitkän tien kulkenut laulaja kertoo tarinansa, ja tämä roadstory on tosi!