Mitä mieltä Suomessa saa olla Suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivitTimo Vihavainen, Marko Hamilo ja Joonas Konstig

Hätkähdyttävän ajankohtainen puheenvuoro arvomaailmojen yhteentörmäyksestä nyky-Suomessa.
Onko maamme poliittinen järjestelmä halvaantumassa moraalikysymyksiin keskittyneeseen ja tunteita herättävään vastakkainasetteluun samaan aikaan, kun olisi kyettävä tekemään vaikeita uudistuksia koko poliittisella kentällä?
Mistä arvokonservatismin nousussa todellisuudessa on kyse? Kirjoittajien mielestä arvoliberaaliksi itseään kutsuva sivistyneistö, "suvaitsevaisto", on luonut oman vastustajansa. Omaa oikeamielisyyttään peilatakseen suvaitsevaisto tarvitsee arvokonservatiiveja, mutta Suomessa ei ole aikoihin ollut sellaista äärioikeistoa tai uskonnollista konservatiiviryhmää, joka tekisi suvaitsevaiston tarpeelliseksi.
Perussuomalaisten maanvyörymän kaltainen vaalivoitto 2011 osoitti, ettei suvaitsevaiston strategia toimi. Mitä enemmän arvokonservatiiveja pyritään leimaamaan milloin rasisteiksi, milloin populisteiksi, sitä vahvemmaksi he näyttävät kasvavan.
George Orwellin mukaan tehokkainta vallankäyttöä on uudistaa kieltä niin, että vallitsevan yhteiskunnan arvostelu on käytännössä mahdotonta. Kirja pyrkii paljastamaan nämä silmänkääntötemput ja muistuttamaan, mistä esim. sellaisissa asioissa kuin populismi, rasismi tai ennakkoluuloisuus alkujaan oli kyse.

Kirjan ovat toimittaneet professori Timo Vihavainen, tiedetoimittaja Marko Hamilo ja kirjailija Joonas Konstig. Muut kirjoittajat ovat kirjailija Timo Hännikäinen, kauppapolitiikan ja kansainvälistymisen asiantuntija Heidi Marttila, matemaatikko Jukka Aakula ja sosiologi Erkki Lampén.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 3/2015, viikolla 13
Sivumäärä: 338 s.
Kirjastoluokka: 32
ISBN: 9789523753006
Sähkökirjan ISBN (epub): 978-952-312-147-8

Muuta: Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Muita tietokirjoja

Onko siellä ketäänMarkus Hotakainen

Miten Maan ulkopuolista älyä ja sen mahdollisia asuinsijoja on yritetty etsiä ja millaisia etsintöjä on parhaillaan käynnissä? Entä mitä vieraan älyn löytyminen merkitsisi ihmiskunnalle?

Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisiaKai Myrberg

Ainutlaatuinen yhdistelmä matkakertomusta ja absurdin valtion vaiheiden kuvausta. Kirja ei kerro vain matkalaisen eriskummallisista kokemuksista, vaan antaa myös tiiviin annoksen tietoa maan historiasta ja kehityksestä, sekä siitä, miten tämä outo valtio toimii.

LonkeroJonna Pulkkinen

Kirja kertoo tämän kansainvälisestikin uniikin juoman tarinan luoden samalla katsauksen maan panimoteollisuuteen.

Syntymän ja kuoleman kirjaEija Pulkkinen

Kiehtova kirja siitä, miten elämän ääripäät kohdataan eri puolilla maailmaa. Teos kuvaa mukaansatempaavasti syntymän ja kuoleman rituaaleja ja magiaa mm. Filippiinien Ifugao-heimon parissa, Myanmarissa, Bhutanissa, Guatemalassa ja Meksikon Tarahumara-intiaanien keskuudessa.

Törkeä petosJ. K. Tamminen

25 suomalaista petosta ja miten ne tehtiin