Minna Mikkosen esikoisromaani kertoo perheen menetyksestä ja surusta, ja ennen kaikkea lapsen ihmeellisestä lahjasta tavoittaa valo pimeässäkin, kertoa se näkyväksi.
Veini on kuusivuotias poika, jonka teini-ikäinen isosisko Meri on kadonnut. Meri on jossain muualla, ja Veini yrittää selvittää, missä.
Merillä oli salaisuuksia, kuten kaikilla hänen ympärillään, eikä niistä saisi puhua. Myöskään Veini ei kerro omia tai muiden salaisuuksia, ei edes kuiskaamalla, vaan kirjoittaa ne siniseen muistivihkoonsa, samoin kuin tutkimuksensa siskon mahdollisista katoamisen paikoista.
Veini haluaa muistaa Meristä kaiken ja piirtää samalla kuvaa perheestään: äidistä, joka pelkää joskus niin, ettei voi mennä ulos; isästä, joka piiloutuu hiljaisuuskääreeseen tai töihinsä; mummosta ja ukista korkean vaaran laella sekä Merin ystävistä Virvestä ja Juhasta, jotka rakastavat Meriä kumpikin omalla tavallaan.
Kirkkaana Veinin mielessä kulkevat isosiskon opetukset sekä kevyet ja painavat ajatukset, joita kaikki lähipiirin lapset ja aikuiset kantavat mukanaan sukupolvesta toiseen. Keräämistään tiedonmurusista Veini yrittää hahmottaa totuutta tapahtuneesta. Veinille on selvää, että asiat voivat olla totta vain, jos ne kerrotaan oikein.
Mitä Merille tapahtui ja miksi? Mitä ovat loistavat, värikkäät kivet, joita löytyy mummolan mullasta, unimeren aalloista tai salaisista metsistä? Kuka tietää lopulta, mikä voima on muistilla, toivolla, totuudella, tai sillä että uskaltaa puhua?