Kuka keksi haarukan Arkiesineiden ihmeellinen historiaTarja Tuulikki Laaksonen

Koti pitää sisällään enemmän historiaa kuin osaamme kuvitella. Tähän teokseen on koottu kymmeniä sellaisia esineitä ja sisustuselementtejä, jotka lähes jokaisella nykysuomalaisella on omassa kodissaan. Jokaisella niistä on tarinansa.

Kirja kertoo, mitkä asiat ovat vaikuttaneet nykyisin niin arkisilta vaikuttavien tavaroidemme kehittymiseen ja yleistymiseen.

Tuskin tulemme ajatelleeksi, että 300 vuotta sitten peilin hinnalla sai 500 lehmää tai hyvän hevosen sai halvemmalla kuin vuodevaatteet. Kun flunssa iskee, tarvitsemme nenäliinan. Rokokoon aikana se oli rakkauden osoittamisen väline, joka parfymoitiin ja kätkettiin intiimiin paikkaan. Ja kun iskee siivousvimma, näppärästä ja tehokkaasta pölynimurista on paljon apua. Toisin oli lähes 150 vuotta sitten, jolloin sen liikuttamiseen tarvittiin hevonen.

Arkiesineiden ihmeellistä historiaa avataan mm. seuraavien esineiden kautta: lautanen, juomalasi, kahvikuppi, sänky, tuoli, kirjahylly, yöpaita, esiliina ja toilettivälineet.

Kirjan tarinoista muodostuu monta itsenäistä lukuelämystä, joista minkä tahansa pienoisartikkelin voi lukea sellaisenaan. Mukana on myös tarinoita täydentäviä tietoiskuja.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 9/2017, viikolla 35
Sivumäärä: 191 s.
Koko: 170 x 220 mm
Sidosasu: Sidottu, nelivärinen, läpikuvitettu
Kirjastoluokka: 90.2
ISBN: 9789523125087

Muuta: Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Muita historiakirjoja

Isäni oli natsiGerald Posner

Gerald Posner on haastatellut yhtätoista Hitlerin sisäpiiriin kuuluneen henkilön poikaa ja tytärtä, jotka kertovat ensimmäistä kertaa, millaista oli kasvaa natsi-johtajien lapsena ja miten tämä menneisyys on heidän elämäänsä vaikuttanut.

Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953Mikko Uola

Jatkosodan jälkeen Suomen poliittinen järjestelmä oli koetuksella. Äärivasemmisto pyrki käyttämään tilannetta hyväkseen johtaakseen maan sosialismiin ja edelleen kommunismiin. Keitä olivat nämä Suomen sosialisoijat?

Talvisodan ranskalaiset ratkaisijatHenrik Tala

Suomi ei taistellut talvisodassa yksin, vaikka niin toistuvasti väitetään. Tärkeimpään pelastajan roolin kohosi Ranska ja sen pääministeri Édouard Daladier.

Vakoilua itärajan takanaEero Elfvengren & Einar P. Laidinen

Ainutlaatuinen selvitys suomalaisten itärajan takana suorittamasta sotilastiedustelusta itsenäisyyden kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä.