Kirja: Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä (Annukka Kiuru & Sirkku Linnea)

Painos väliaikaisesti loppu

Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä Annukka Kiuru ja Sirkku Linnea

Tonttu Toljanteri esiintyi ensi kerran Yleisradion joulukalenterissa vuonna 1998. Suuren suosionsa siivittämänä tonttu jatkoi seikkailujaan kuudessa eri joulukalenterissa, kahdessa kymmenosaisessa sarjassa sekä tv-elokuvassa. Jaksoja on esitetty toiveuusintoina ja myyntiin niistä on tehty useita DVD-levyjä.

Nyt lasten ja vanhempien yhteiseksi iloksi Tonttu Toljanteri seikkailee myös kirjan sivuilla tuoden jännitystä, hauskuutta ja lämpöä joulun odotukseen. Jokaiselle päivälle joulukuun ensimmäisestä jouluaattoon on kirjassa oma seikkailunsa.

On joulukuu. Tontut kulkevat kylissä ja kaupungeissa ja piiloissaan partioivat. He muistiin merkitsevät ja pukille raportoivat kunkin hyvät ja huonommatkin työt.
Mitä tapahtuu, kun kommelluksille altis Tonttu Toljanteri saa tuon salaisen tehtävän? Monenlaista hämminkiähän siitä syntyy. Ei ole annettu tontulle malttia ja harkintaa, joiden avulla pysytellä hiljaa piilossa, mutta hyvää sydäntä senkin edestä. Sillä Toljanteri ratkaisee monta pulmaa. Suurin niistä liittyy joulupukin lahjakonttiin ja kiellettyjen lelujen kirstuun.

Sirkku Linnea on kuvituksellaan tavoittanut oivallisesti tv:stä tutun Tonttu Toljanterin hahmon sekä koko tv-sarjan hengen, joka varmasti ilahduttaa yhtä lailla uutta lukijaa kuin vanhaa tv-sarjan fania.

4−10-vuotiaille.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 10/2016, viikolla 43
Sivumäärä: 144 s.
Kirjastoluokka: L84.2

Muuta: Kansi Sirkku Linnea ja Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Muita lastenkirjoja

Pikkumuurahaisen jännä päiväRasa Dmuchovskienė ja Jocius Gintaras

Kirja kertoo pienestä muurahaisesta, joka esittää jatkuvasti niin paljon kysymyksiä, että saa lempinimen ”Miksimiksi”. Hurmaavasti kuvitetusta kirjasta lapset oppivat kiehtovia faktoja biologiasta jännittävän juonen siivittämänä.

Pikkukarhun nukkumaanmenokirjaHeather Roan Robbins

Upeasti kuvitettu iltakirja, joka rauhoittaa lapsen kuin huomaamatta.

Onni-pojan seikkailut Sanna Pelliccioni

Suositun Onni-poika -sarjan kolme ensimmäistä osaa koottuna yhdeksi kirjaksi. Sisältää tarinat: Onni-pojan puuhakas päivä, Onni-pojan mahtava matka sekä Onni-pojan kierrätyskirja.

Into-tonttu pelastaa joulunRaili Mikkanen ja Harri Tarkka

Jännittävä ja hauska joulukertomus perheen pienimmille

Maan korvessa kulkevi lapsosen tieIsmo Loivamaa (toim.), Rudolf Koivu (kuvat)

Kirjaan on koottu rakkaita enkelirunoja ja rukouksia. Kuvituksena Rudolf Koivun kauniita, nostalgisia maalauksia.