Kielletyn hedelmän kuja Louise Doughty

Lontoolainen Yvonne Carmichael on työskennellyt ankarasti saavuttaakseen kaiken sen, mitä on elämässään halunnut: loistavan yliopistouran genetiikan alalla, kauniin kodin sekä onnellisen perhe-elämän. Kaikki on paremmin kuin hyvin. Miksi hän siis yhtäkkiä paniikin vallassa joutuu toteamaan olevansa väärässä paikassa väärään aikaan – väärän miehen kanssa?
Yvonne heittäytyy impulsiiviseen ja intohimoiseen suhteeseen Lontoon parlamenttitalossa tapaamansa tuntemattoman miehen kanssa. Vaarantaen samalla kaiken sen, mitä elämässään arvostaa.
Yvonne uskoo aluksi voivansa pitää ulkopuolisen suhteensa irrallaan muusta elämästään, mutta ei lopulta voi kontrolloida tapahtumien kulkua.
Kun rakastaja sitten tekee jotain, mitä Yvonne ei pahimmissa painajaisissaankaan ollut voinut kuvitella, seuraa oikeudenkäynti, joka väistämättä tuo päivänvaloon kaiken sen, minkä piti pysyä salassa. Myös sen, mitä tapahtui pienellä sivukujalla Lontoon sydämessä.
Kielletyn hedelmän kuja on oivaltava psykologinen trilleri, ajatuksia herättävä kertomus arvoista, joiden mukaan elämme sekä valinnoista, joiden eteen joudumme. Kirja, joka pysyy ajatuksissa vielä kauan viimeisen sivun jälkeen.

Louise Daughty on romaani romaanilta yhä vakuuttavampi. Hän johdattaa jännityksen valtaaman lukijansa pimeälle puolelle. Vangitseva ja rohkeasti kirjoitettu romaani. − Hilary Mantel

Daughty rytmittää kerrontansa taitavasti ja kirjoittaa psykologisesti tarkkaa tekstiä. Näin hän onnistuu tuomaan uudenlaista verevyyttä syrjähyppyään raskaasti katuvien rakastavaisten tarinaan. − The New Yorker

 

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 2/2015, viikolla 6
Sivumäärä: 369 s.
Koko: 148 x 210 mm
Sidosasu: sidottu, suojapaperi
Kirjastoluokka: 84.2
ISBN: 9789523120969

Muuta: Suomennos Marja Helanen, kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Lisää romaaneita

ReunallaTapani Heinonen

Romaani vihasta, rakkaudesta ja oikeudesta omaan minuuteen

SyyllinenLisa Ballantyne

11-vuotiasta Sebastiania syytetään murhasta. Hänen asianajajansa Daniel Hunter joutuu elämänsä vaikeimman oikeusjutun äärelle. Mestariteos, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka - ja vielä pitkään sen jälkeenkin.

Kaikki minkä menetimmeRiina Paasonen

Tragikoominen tarina salaisuuksista, rakkauden kaipuusta ja tyydyttymättömistä tarpeista – mutta myös toivosta. Romaani kuvaa, miten yllättävällä tavalla ihmiset ylittävät rajat, kun ne tulevat vastaan.

Kaukopartion kujanjuoksuMarkku Hattula

Hattulan uuden, kaukopartiotoimintaa kuvaavan sotaromaanisarjan ensimmäinen osa

Jane ja Saaren kutsuL. M. Montgomery

Uusi suomennos Montgomeryn vuonna 1937 ilmestyneestä teoksesta Jane of Lantern Hill